perjantai 31. toukokuuta 2013

Lapset laskivat unelmiensa laivat piirustuspaperin aalloille

Miten laivasuunnitteluun saataisiin tuotua lennokkaampaa näkökulmaa? Risteilylaivojen rakentamisesta löytyy varmasti tuhansittain kohderyhmäselvityksiä, mutta yleensä näissä testataan suunnitteluryhmien tuottamia valmiita ideoita. Kaleidoskooppi vuokrasi Creveltä Turku Design Festivalin ajaksi Turun Vähätorille tulleen Kontin päiväksi käyttöönsä. Erilaisten ideoiden heittelyn tuloksena suunnittelukokouksessa syntyi ajatus hauskasta Unelmalaiva-työpajasta lapsille: leikkimistä, piirtämistä, maalailua ja muovailua. Suomessa meriteollisuuden tulevaisuuden kannalta kiinnostavuuden lisääminen on hyvä aloittaa jo nuorista lapsista.

Virkeänväriset vahat vartomassa
Kuvat: Teemu Hiltunen

Alussa oli suunnitelma, Kontti ja Jussi

Konttiin suunniteltiin lähekkäiset työtilat laivansuunnitteluun ja laivanrakentamiseen. Suunnittelupuolella työskentelyvälineinä olivat tarjolla tussien lisäksi pensselit sormivärien levittämiseen, kun taas laivanrakennuspuolella muovailuvaha oli päärakennusaineena.


Jotta tilasta saatiin lapsille kutsuvamman näköinen, työpajalaiset tekivät esimerkkipiirustuksia ja esimerkkilaivoja. Jaksamista kyydittämässä tarjolla oli suklaakaurakeksejä ja pillimehuja.


Viiden lapsen esikoululaisryhmä, Kurret, saapui kymmenen aikoihin. 6-7-vuotiaat Kristian (Krisu), Serafiina, Oona, Anni ja Ville tulivat oppimaan laivanrakennuksesta. Kaleidoskoopin projektituottaja Lan Le herätteli lasten mielikuvitusta utelemalla suosikkiharrastuksista, -ruoista ja -leluista. Sitten heidät jaettiin laivansuunnittelu- ja laivanrakentamistiimeiksi.


Innoituksen lähteenä toimivat seinälle kiinnitetyt kuvat uusimmista risteilylaivoista, joissa näkyi vesiliukumäkiä, uima-altaita ja muita viihdykkeitä. Turun ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Jussi Liikkanen kertoi rakentelun ohessa laivojen peruspalveluista ja näytti itse esimerkkiä rakentamalla pienen purjeveneen muovailuvahasta.



Aamupäivän mittaan muutamat paikalliset mediat kävivät haastattelemassa työpajalaisia ja Kurreja. Radiohaastattelun jälkeen Kurret jättivät hyvästit ja kiitokset työpajan väelle.

Nyt Kontti oli vapaa kaikille. Iltapäivän auringonpaiste toi Vähätorille vilkkautta, OnniOon Oy:n Mattopiiskat toimivat saippuakuplantekokoneina ja houkuttelivat paikalle monia kiinnostuneita katselijoita ja osallistujia. Useimmiten lapset juoksivat isojen saippuakuplien perään, kauempana olleiden vanhempien uteliaasti katsellessa Konttia koristaneita piirustuksia. Tästä oli helppo vinkata ihmiset piirtämään unelmalaivansa.

Lisää aiheesta:
Turun Ammattikorkeakoulu

torstai 30. toukokuuta 2013

Co-Creative Power Ship -valmennus yrityksissä työskenteleville taiteilijoille ja luovien alojen toimijoille


Kaleidoskooppi-hanke järjestää yrityksissä toimiville taiteilijoille ja luovien alojen toimijoille osaamisen tunnistamisen ja tuotteistamisen tueksi Co-Creative Power Ship-valmennuksen Cafe Voltairessa (Aninkaistenkatu 5a, Turku) to-pe 13.-14.6.2013.



VALMENNUKSEN tavoitteet:
_ Omien vahvuuksien selkeyttäminen – mitä minulla on tarjota?
_ Miten paketoin ja esittelen osaamistani?
_ Miten kohtaan haasteita?
_ Mitkä ovat seuraavat konkreettiset askeleet kohti päämäärääni?

Työskentely tapahtuu yksin, pareissa ja ryhmässä soveltavan tarinankerronnan ja positiivisuuspsykologian työkaluja käyttäen.

workshop 1
Torstaina 13.6.2013 klo 16.00-20.00

16.00 Johdanto työpajan teemoihin.

16.30 ”Purjeen nosto” – mitkä ovat vahvuutesi?
Tämän työrupeaman aikana etsit ja avaat omia ydinvahvuuksiasi. Missä olet eniten itsesi? Mikä motivoi sinua parhaiten? Vahvuuksien tunnistaminen kasvattaa itseluottamusta ja osoittaa
hedelmällistä suuntaa työntekoon.

17.45 Kevyt ranskalainen päivällistarjoilu

18.15 ”Merimerkit ja kartat” – tuotteistamisprosessi.
Kartoitat sinulle tärkeät lähtökohdat työssäsi. Sen perusteella luot työkalupakin siitä, mitä voisit oman osaamisen ja innostuksen pohjalta tarjota muille.

Päivän yhteenveto ja yötehtävän anto.

workshop ii
Perjantaina 14.6.2013 klo 9-13

9.00 Yötehtävän purku kahvin ääressä.

9.30 ”Luovimisen taito” – miten kohtaat haasteita?
Kun taide astuu bisnekseen, syntyy kaikenlaista toivottua ja ei-toivottua kitkaa. Taiteilija joutuu usein kohtaamaan uusia tilanteita, jotka tuntuvat haasteellisilta. Saat tutkia miten luovit sinnikkyyden ja kekseliäisyyden välissä päästääksesi ulapan yli.

10.45 ”7 merelle” – miten tästä eteenpäin?
Kurkkaat tulevaisuuteen ja konkretisoit seuraavat askeleesi.

12.00 Lounas

12.30 Loppukeskustelu.
  
Alkuperäinen kutsu löytyy täältä.

Ilmoittaudu mukaan ma 10.6. mennessä!

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:

Lan Le
Projektituottaja
+358 400 349 217
lan.le@humak.fi

www. kaleidoskooppi.fi

tiistai 21. toukokuuta 2013

Unelmalaiva-työpajassa lapset rakentavat laivoja


Turkulaisille lapsille avautuu tiistaina 28.5. Turku Design Festivalin Design Kontissa Vähätorin laidalla luova Unelmalaiva-työpaja. Työpajassa teollisuuden asiantuntija kertoo lapsille laivanrakennuksesta heitä kiinnostavalla tavalla, ja lapset pääsevät suunnittelemaan ja rakentamaan unelmiensa laivan. 

Kuva: Lauri Hannus, laurihannus.com
Lapsilla on sellaista mielikuvituksen vapautta, jollaista on vaikea aikuisiällä saavuttaa. Unelmalaiva-työpajassa lapset pääsevät suunnittelemaan ja rakentamaan unelmiensa laivan muovailuvahasta asiantuntijan avustamana. Turun AMK:n TKI-tiimin projektipäällikkö Jussi Liikkanen havainnollistaa laivanrakennuksen käytäntöjä lapsille selkeällä tavalla, ja auttaa lapsia tuomaan rajattomien mielikuvitustensa tuotokset todellisuuteen. Lasten suunnittelemista ja tekemistä laivoista rakennetaan syksyllä näyttely.

Luovia ideoita meriteollisuuteen

Meriteollisuuden vetovoimaisuuden ja lähestyttävyyden kasvattaminen sekä kehittäminen ovat Kaleidoskooppi-hankkeen järjestämässä Kontti-kokeilussa pääosassa. Kokeilun tavoitteena on luovien alojen ja meriteollisuuden yhteistyönä tuoda lasten mielikuvitusta laivanrakennukseen ja samalla herätellä ihmisten mielenkiintoa meriteollisuuden mahdollisuuksiin.

Kaleidoskooppi-hankkeen tarkoituksena on tuoda meri- ja metalliteollisuuden yritykset ja luovat alat saman piirustuspöydän ääreen etsimään innovatiivisia ratkaisuja yritysten kilpailukyvyn kehittämiseen.

Unelmalaiva-työpaja Kontissa Vähätorilla 28.5. klo 10–17, vapaa pääsy!

torstai 9. toukokuuta 2013

Innoaura-palkinto meni Metaverstas Oy:lle

Kaleidoskooppi-hankkeessa mukana oleva Metaverstas voitti meriturvallisuusharjoitusten virtuaalioppimisympäristö-pilotillaan Innoaura-palkinnon!  Onnea Metaverstaalle!

innoaura2013 uusi Meriturvallisuusharjoitusten virtuaalioppimisympäristö voitti luovien alojen Innoaura palkinnon

Lue Aamuset-lehden juttu täältä

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Metallin vetovoima

Prizztech:n järjestämässä "Metallin vetovoima"-työpajassa kehitettiin uusia ideoita ja käytännön toimenpiteitä metallin vetovoimaongelmiin.  Tilaisuuteen osallistui satakuntalaisia metallialan yrityksiä ja kehittäjiä sekä medialan ammattilaisia.


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Voiko luovuutta opetella?


Kaleidoskooppi- hanketiimi vieraili Jyväskylän Tiimiakatemiassa luovuutta etsimässä.

Tiimiakatemia on yrittäjyyden huippuyksikkö, jossa 3,5-vuotiset tradenomiopinnot suoritetaan osuuskunnissa. Tiimiakatemian  perustaja  Johannes Partanen haki 20 vuotta sitten ensimmäisiä opiskelijoita ilmoituksella: ”Haluatko lähteä matkalle maailman ympäri ja oppia samalla hieman markkinointia?”


Nykyisin tiimiakatemiaan otetaan vuosittain n. 50 opiskelijaa, joista jopa puolet ryhtyvät valmistuttuaan yrittäjiksi. Opiskelijat jaetaan heti ensimmäisenä päivänä Belbinin tiimiroolitestin tulosten perusteella yritystiimeihin ja opintojen päätteeksi tiimit lähtevät maailmanympärysmatkalle.

Tiimiakatemiassa ei ole opettajia eikä luentoja. Ei myöskään tenttejä eikä luokkahuoneita. Päävalmentaja Ulla Luukas kertoi että ensimmäisenä vuonna valmentajan rooli on hieman suurempi, mutta tiimien kehittyessä opiskelijat muuttuvat yhä omatoimisemmiksi. Tiimiakatemia- brandi kansainvälistyy kovalla vauhdilla, mm. Brasiliassa, Espanjassa ja pian myös Qatarissa on oma Tiimiakatemiansa.

Esittelykierroksen jälkeen osallistuimme osuuskunta IdeaFly:n treeneihin. Treenit ovat osuuskuntalaisten viikottaisia palavereita yhdessä valmentajan kanssa, joissa keskustellaan fiiliksistä, oppimisesta ja osuuskunnan asioista. Valmentaja osallistuu keskusteluun vain tarvittaessa.



Iltapäivällä luovuuden asiantuntija Ville Keränen Monkey Busineksesta johdatteli meitä Kaleidoskoopin avainkysymysten äärelle. Aloitimme sisäisen säätilamme tutkimisella, jonka jälkeen keräsimme mahdollisimman paljon meitä askarruttavia kysymyksiä. Niitä syntyikin aika paljon! Valitsimme ryhmissä kysymyksistä kolme tärkeintä, jotka olivat:

  • Mitkä ovat luovuuden rajapinnat?
  • Onko vähemmän enemmän?
  • Miten saadaan pysyviä tuloksia?


Kysymysten keruun ja niistä virinneen keskustelun lisäksi teimme torninrakennustehtävän Tiimiakatemian opiskelijoiden johdolla. Rakennusmateriaaleiksi meille annettiin spagettia, lankaa, teippiä ja vaahtokarkki! Tornin rakennustaidoissamme oli parantamisen varaa, sillä vain yksi ryhmä sai tornin kokoon.

Kaleidoskooppilaisten kommentteja vierailusta:

”Tiimiakatemia on innostava paikka, jossa on tekemisen meininkiä! Luovuus on asenne, jota voi oppia.”
– Tiina, Turun AMK

”Tiimiakatemian opiskelumuoto hioo opiskelijoista timantteja eli haluttuja työntekijöitä ja tulevaisuuden menestyviä yrittäjiä!”
Timo, Turun AMK

”Ilo nähdä innokkaita opiskelijoita aidossa dialogissa kehittämässä omaa osuuskuntaansa.”
–Kaj, Turun AMK

”Teoria yhdistyy heti käytännön yrittäjyyteen. Erilaiset persoonat kannattelevat ja vievät eteenpäin yhteistä liiketoimintaa.”
–Säde, TUT

”Into ja energia tuntuvat yhdistyvän nuorissa yrittäjissä, työtiloissa työskentelevät samanaikaisesti kolmen eri vuosikurssin opiskelijat myös ristiin eri projekteissa.  Oppimispolku tuottaa itsenäisiä tekijöitä, mutta lähtökohtainen asenne on oltava heti alusta oikeanlainen, sillä ensimmäisen lukuvuoden aikana syntyy kaaos kun opiskelijoille ei kerrota erityisesti mitään tulevasta. Tämä pienentää ryhmän kokoa voimakkaasti. Opiskelijoiden oma käyttäytyminen oli reipasta ja aloitteellista, vaikutti siltä että monet projektit tehtiin palvelualoille, esimerkiksi ravintola-alalle.” -Pekka, Turun AMK