tiistai 8. toukokuuta 2012

Työtehokkuutta ja ryhmädynamiikkaa valokuvan avulla


VOIMAMINÄ- VALOKUVATYÖPAJA 13.4.2012

TAIKA II – Taide työelämän laadun ja innovaatiokykyisyyden kehittäjänä, tutkii taidelähtöisten menetelmien vaikutusta työelämään luovuuden näkökulmasta. Hankkeen ytimessä on järjestelmien kehittäminen. Kehittämistyön tuloksena luodaan käytännön työkaluja menetelmien soveltamiseen, omaksumiseen ja juurruttamiseen työelämäkontekstissa.

Toteutimme valokuvaaja, kuvataideterapeutti Marjukka Irnin kanssa Voimaminä valokuvatyöpajan Kaleidoskooppihankkeen projektitiimille Porin Apparaatissa 13.4.

Työpajassa etsittiin projektitiimiläisten omia vahvuuksia ja henkilökohtaisia voimavaroja voimaminä-valokuvien kautta. 



Työskentelyn kautta oli mahdollista jakaa henkilökohtaisempaa puolta itsestään muille tiimiläisille ja oppia samalla työkavereista uutta.  Henkilökohtaisen jakamisen kautta oli mahdollisuus lisätä avoimuutta työpaikalla.

Työpajaa varten jokainen osallistuja sai etukäteistehtävän jossa pohdittiin omia voimavaroja ja tapaa jolla itseä halusi työpajassa kuvattavan. Kuvaustilanteeseen oli mahdollisuus ottaa mukaan omia esineitä, vaatteita tai muita itselle merkityksellisiä asioita ja samalla tuoda kuvaan jotain henkilökohtaista. Lisäksi jokainen lähetti etukäteen lyhyen kirjallisen kuvauksen itsestään. 

Tiimin palaverin aikana Marjukka Irni toteutti yksittäisten tiimiläisten voimaminäkuvauksia tulostaen konkreettiset kuvat yhteenvetotilaisuuteen esiteltäviksi. Samaan aikaan allekirjoittaneella oli mahdollisuus havainnoida työryhmän vuorovaikutusta ja sen toimivuutta.   

Palaverin lopussa katsoimme kaikkien Voimaminä-kuvat yhdessä ja keskustelimme niistä  lukien samalla kirjoitetut kuvaukset itsestä. Kuvien katselu ja omasta itsestä kertominen toi erityisen hienon, lämpimän ja yhteisöllisen tunnelman tilanteeseen. Lopuksi tiimi sai kuulla omasta vuorovaikutuksestaan havaintoja sanoitettuina. Yhteenvetotilaisuus päätti päivän, jonka tarkoituksena oli sekä tutustuttaa tiimiä yhteen taidelähtöiseen työtapaan eli valokuvaukseen ja samalla vahvistaa ryhmäytymistä ja tiimin toimivuutta.

TAIKA hanke II, Milla Sahla, työnohjaaja, työyhteisövalmentaja ja Marjukka Irni, valokuvaaja, kuvataideterapeutti


Oletko kiinnostunut taidelähtöisistä menetelmistä ja niiden mahdollisuuksista? 

Lue lisää www.taikahanke.fi tai kysy lisää: Milla Sahla, info@oppijaoivallus.fi, Elise Vanhanen@turkuamk.fi tai Anneli.Larkia@turkuamk.fi. Valokuvaaja Marjukka Irni vastaa myös mielellään kysymyksiin valokuvauksen mahdollisuuksista: marjukka.irni@gmail.com

Meri- ja metalliteollisuuden yritys? Kaleidoskooppi- hanke tutkii luovien alojen menetelmiä ja mahdollisuuksia meri- ja metalliteollisuuden yritysten tarpeisiin ja soveltaa niitä pilottiyrityksissä. Haluatko olla edelläkävijä? Kysy lisää projektituottajaltamme: lan.le@humak.fi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti