perjantai 23. marraskuuta 2012

KaleidosCup 2012 voitettiin luovalla osaamisella




Kaleidoskooppi-hanke järjesti 21.11.2012 valtakunnallisen meriaiheisen opiskelijakilpailun, johon osallistui yhteensä 15 joukkuetta. Kolmehenkiset korkeakouluopiskelijoista koostuvat joukkueet kokoontuivat aamulla höyrylaiva Borelle kuulemaan arvovaltaisen tuomariston tietopaketin ja odotuksia. Tuomaristoon kuului edustus STX Finlandilta, Deltamarinilta, Teknologiateollisuus ry:stä ja PaintingDb:stä.

Kilpailun aihe julkistettiin vasta paikan päällä. Toimeksiantona oli kehittää konsepti matkustajalaivan ulkokannen ympärivuotiseen käyttöön Itämerellä. Tuomaristo toivoi erityisesti talvisten olosuhteiden huomioonottamista sekä vihjasivat toivovansa uudenlaisia ajatuksia mm. sosiaalisen median ja mobiilisovellusten hyödyntämisestä. Joukkueita ohjeistettiin myös miettimään toteutuskelpoisuutta ja matkustajalaivan sekä muiden yhteistyökumppanien hyötynäkökulmaa. Joukkueet saivat reilun 5 tuntia työstöaikaa sekä mahdollisuuden kysyä tuomareilta kysymyksiä työstön aikana.

Katso kilpailun tunnelmia ja tuomareiden haastattelut TSTV:ltä!

http://www.ts.fi/tstv?id=15469679&type=recordvideo


Kaleidoscup2012 voitto ratkaistiin iltagaalassa Ravintola Koulussa, jossa joukkueet saivat jokainen 3 minuuttia aikaa esitellä tuotoksensa ja vakuuttaa tuomarit. Esitykset olivat erittäin korkeatasoisia ja sisälsivät pitkälle ajateltuja kaupallisia laskelmia, teknisiä ratkaisuja sekä erilaisten asiakasryhmien viihtyvyyttä oli ajateltu monipuolisesti. Voittajajoukkue oli tuomariston mielestä koonnut valmeimman ja pisimmälle mietityn kokonaisuuden sekä siinä oli paras sisällöntuotanto. Ratkaisusta löytyi mm. tuoksuja, Tuutikin mökki ja tähtitorni.

Luovaa alaa edustava voittajajoukkue myös todisti, että luovalla osaamisella on merkitystä meri- ja metalliteollisuudessa.

KaleidosCup 2012 voittajajoukkue on HUMAK JYVÄSKYLÄ Helmi-Maria Vuorimies, Suvi Liukkonen ja Taru Mäkinen. Kaleidoskooppi onnittelee!!!!

Voittajajoukkue sai palkinnoksi 3 x 300 euron matkalahjakortit.



Kuvassa voittajajoukkueen tytöt Helmi-Maria Vuorimies, Suvi Liukkonen ja Taru Mäkinen sekä heidän opettajansa Kari Pirinen, jota nuoret naiset kiittivät juuri käydyn tuotteistamisen kurssin opeista. Kuva: Juho Vainio



KaleidosCup 2012 herätti paljon tunteita ja ajatuksia niin tuomaristossa kuin opiskelijoissakin ja keskustelua käytiin, mitä tuotoksille tapahtuu tämän jälkeen ja voisiko niitä kehittää vielä eteenpäin. Kaleidoskooppi tulee haastattelemaan tuomarit, käymään läpi palautteet ja myös esitykset tullaan julkaisemaan. Yhtenä ajatuksena heräsi myös matchata muutamia joukkueita yhteen ja lähteä työstämään ideoita yhdessä tuomareiden tai muiden asiantuntijayritysten kanssa.
Seuraa siis blogiamme ja tykkää meistä Facebookissa ja pysyt ajan tasalla!
KaleidosCup 2012 oli kaikin puolin onnistunut ja se on tarkoitus järjestää tästä lähin vuosittaisena, tietenkin ensi vuonna entistäkin parempana! KaleidosCup 2012 vastaa Kaleidoskooppi-hankkeen tavoitteisiin mm. lisätä meri- ja metalliteollisuuden vetovoimaisuutta ja kiinnostusta opiskelijoiden keskuudessa, lisätä monialaista yhteisityötä ja löytää uudenlaisia ideoita ja innovaatiomahdollisuuksia meri- ja metalliteollisuuden kilpailukyvyn kasvattamiseksi.


Lue lisää kilpailusta myös sen omilta sivuilta www.kaleidoscup.fi !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti